Lukioiden digioppimisen ajolähtö - CASE Alajärvi ja Vimpeli

Kuva: Wikipedia

Joitain vuosia sitten istuin  merkkiviuhka kädessä, pelinjohtajan roolissa Saarikentällä  ja mietin  koko kouluyhteisölle uusia merkkejä, joita voisin tulevina vuosina käyttää. Tilanteen haastavuus syntyi siitä, että yhteiskunta sekä opiskelijat ja koko koulumaailma siinä mukana olivat menossa askel kerrallaan kohti digitalisaatiota. 

• Miten meidän kouluyhteisömme pääsee pesältä toiselle tässäkin haasteessa vai 
• nuolemmeko haavoja koppilyönnin jälkeen ja mietimme, että tähänkin olisi voinut varautua? 

Vähän myöhemmin myös Ylioppilastutkintolautakunnalta tuli ilmoitus ylioppilaskirjoitusten muuttamisesta sähköisiksi. Mieleeni tuli: Tuleekohan tässäkin monta paloa vältettäväksi?

Otin alkuun viuhkastani vain yhden merkkivärin käyttöön. Vihreällä värillä ilmoitin, että kaikille annetaan mahdollisuus kouluttautua digiosaajiksi. Tällä menetelmällä ei juuri kakkospesää kauemmaksi päästy. Digitaalisen opetus- ja toimintakulttuurin luominen vaatii jatkuvaa ja monentasoista ponnistelua päämäärien saavuttamiseksi.

Ensi alkuun toimintaympäristö tulee rakentaa tekniikaltaan toimivaksi. Tietokoneita ja muita sähköisiä opetusvälineitä tulee olla riittävästi. Tietoverkkojen tulee olla kattavat. Lisäksi opettajien saatavilla tulee olla riittävästi erilaisia digitaalisia materiaaleja. Oppikirjojen tekijöiltäkin on vasta parin viimeisen vuoden aikana tullut monipuolisempaa oppimateriaalia. Opettajan aika ei vain millään riitä omaan, laajamittaiseen materiaalituotantoon.  Monipuolisen materiaalin olemassaolo auttaa opettajaa ottamaan digiympäristön haltuunsa. Ne mahdollistavat uudenlaiset tavat opettaa ja oppia. Jatkuvan tietotulvan ympärillä tarvitaan myös järkeviä valintoja, ihan kaikkea ei voi ahmia.

Sekä Alajärvellä että Vimpelissä olemme rakentaneet tietoverkkoja vähitellen kuntoon. Paikoin ongelmana on kuitenkin ollut langattoman verkon kapasiteetin riittämättömyys. Tuli ensimmäinen palo, joka saatiin kuitenkin vähitellen hoidettua. Seuraava haaste oli sähköinen ylioppilastutkinto, jonka todellisuutta on tätä kirjoitettaessani yhden maantieteen kokeen verran takanapäin. Teknisesti se onnistui hyvin. Tekniikan rakentamisessa meitä oli auttanut opetushallituksen hankerahoitus, jolla rakensimme  Alajärvelle neljään ja Vimpeliin kahteen luokkaan sähköisen opiskelu-  ja koeympäristön. Näissä luokissa on sitten harjoiteltu  Abitti-kokeita,  ja niissä on tarkoitus järjestää jatkossa kaikki yo-kokeet. Kokeita olemme harjoitelleet vuoden verran myös langattomasti Nettiniilon välityksellä. Homma näyttäisi toimivan näinkin.  Samalla hankerahoituksella hankimme vielä kaikille opettajille uudet kannettavat tietokoneet. 

Mielestäni tehokkaan digiopiskelun perusedellytyksenä  on, että jokaisella opiskelijalla on joka hetki käytettävissään oma, henkilökohtainen laite. Aikaisemmin Alajärvellä opiskelijoille hankittiin yhteiskäyttöön kannettavien tietokoneiden vaunuja. Vimpelissä konetarve ratkaistiin hankkimalla kannettavia tietokoneita, jotka voi lukion jälkeen lunastaa itselleen.  Kokemus on osoittanut, että toimivin käytäntö sekä opiskelijoiden että opettajien kannalta on koneiden yhteishankinta. Tänä  lukuvuonna sekä Alajärvellä että Vimpelissä laadittiin aloittavien opiskelijoiden huoltajien ja koulujen kesken sopimus tietokoneiden hankkimisesta. Koulut osallistuivat koneiden hankkimiseen määrärahoilla, ja opiskelijat maksoivat oman osuutensa. Kirjallinen sopimus sisältää osuudet mm. koneiden käytöstä, takuista, lunastuksista ja  korvauksista. Nyt voimme jatkaa vuoroparia yhden sammuneen palon tilanteessa kohti kakkospesää.

Itse koneiden, laitteiden ja järjestelmien olemassaololla ei ole mitään merkitystä, jos niitä ei hyödynnetä oikeassa kohdin. Olen nähnyt monta älytaulua paperisena ilmoitustauluna tai avaamattomassa paketissa. Miten tällaiseen tilanteeseen voidaan ajautua? Siihen on olemassa kaksi pääsyytä. Ensinnäkin  väline ei saa olla itsetarkoitus opetustilanteessa, ja sen vuoksi opettaja voi pedagogisilla järkisyillä hylätä jonkin välineen. Toiseksi välinettä ei osata käyttää riittävän jouhevasti. Tämän palon välttämiseen ratkaisut löytyvät koulutuksesta ja tietoteknisestä sekä pedagogisesta tuesta.

Alajärvellä ja Vimpelissä monta paloa on vältetty järjestämällä useita koulutuksia viime vuosien ajan. Pohjaa koulutustarpeille on haettu eri osaamiskyselyillä ja kehityskeskusteluilla. Kysyimme opettajilta myös yksityiskohtaisesti, hallitsetko kunkin  Abitin työvälineohjelman ja laskinohjelmat. Tänä lukuvuonna otetaan käyttöön vielä laajemmin opettajan ammatillinen kehittymissuunnitelma, jonka toteuttamisessa ratkaisevin tekijä on halu kehittää omaa ammattitaitoa, jota meidän työyhteisöistämme löytyy.

Yhteisten koulutustilaisuuksien lisäksi Alajärven ja Vimpelin lukioiden jokainen opettaja on osallistunut henkilökohtaiseen ohjaukseen viime keväänä ja tänä syksynä. Niissä on pureuduttu juuri omassa työssä tarvittavan osaamisen kehittämiseen. Opinlakeuden väki on toteuttanut nämä koulutukset. Krista Laurilan ja Matti Mäkelän ohjaamisesta on todella pidetty.

Lukion alkutaipaleella tulee myös varmistaa, että opiskelijoilla on riittävät valmiudet hyödyntää tietotekniikkaa eri kursseilla. Meillä opiskelijat ohjataan valitsemaan opinto-ohjelmaansa atk1-kurssi, jossa oma kone otetaan haltuun ja harjoitellaan ohjelmistojen  peruskäyttöä. Kurssi toteutetaan 1. jakson aikana. Samaan aikaan opiskelija ja jokainen opettaja velvoitetaan suorittamaan omalla ajallaan nettipohjainen digikurssi,  minkä jälkeen mm. Abitti-ympäristön apuohjelmat ovat helposti hyödynnettävissä. Olemme siis etenemässä kohti kolmospesää.

Vaikka yksilötasolla voidaan päästä hyväänkin osaamistasoon, niin osallisuus, yhteisöllisyys sekä niihin kiinteästi liittyvä vertaistuki ovat tärkeimmät tekijät koko kouluyhteisön toimintakulttuurin kehittymisen kannalta. Vertaistuen voimalla vaikeammatkin ongelmat tulevat ratkaistua. Opettaja Pekka Peura esitti Lukion tulevaisuusseminaarissa yksinkertaisen taulukkomallin siitä, miten vertaistukea eri osaamisalueilla voidaan hakea opettajien kesken. Myös nimetyt digitutorit sekä opiskelijoiden että opettajien joukossa  voivat auttaa sähköisen maailman pienissä murheissa. Näissä kohdin meillä on vielä paljon kehittämistä.

Koululla tulee olla selkeä linja siitä, mitä yhtä oppimisympäristöä halutaan hyödyntää. Kun yhden osaa hyvin, niin toisenkin oppii pienellä harjoittelulla, jos siihen on tarvetta. Alajärven ja Vimpelin lukioiden Peda.net -yhteistyö on jatkunut jo pitkään, joten oli luontevaa, että siihen ympäristöön paneudumme jatkossakin. Sen etuna koen olevan helppokäyttöisyyden. Opettajakuntien kanssa on sovittu, että uusien opetussuunnitelmien kaikilla kursseilla hyödynnetään koulun Peda.net -ympäristöä.

Koulun rehtori toimii kaiken kehittämistyön suunnannäyttäjänä. Hänen ei tarvitse olla mikään suuri digiosaaja, kunhan hän vain on kiinnostunut  alaistensa osaamisesta ja antaa mahdollisuuden uudelle toimintakulttuurille. Olen kehottanut opettajia kokeilemaan uusia tapoja toimia. Perinteinen luokkahuoneympäristö voi jarruttaa mahdollisuutta toimia uudella tavalla. Muutaman opettajan kokeiluista rakentaa luokkahuone aiempaa avoimemmaksi ja vuoropuhelua lisääväksi on tullut pelkästään myönteistä palautetta. Tässä yhteydessä myös verkkosisällöt ja sosiaalinen media ovat luontainen osa toimintakulttuuria. Näin opettajan rooli muuttuu aiempaa enemmän valmiin tiedon syöttäjästä, tiedon haun sekä prosessoinnin ohjaajaksi.

Nyt ja tulevaisuudessa meidän työmme on jatkuvan ajolähdön purkamista. Tuloksia saavutetaan pienin askelin, juoksu kerrallaan, eikä koko kenttää tyhjentämällä. Oppivassa yhteisössä digitalisaatio tuo mahdollisuuksia yhteisölliseen oppimiseen ja erilaisten opiskelu- ja tietoympäristöjen hyödyntämiseen. Opetustyössä ei ole vielä juurikaan hyödynnetty opiskelijoiden ja kouluyhteisön verkostoitunutta maailmaa.  Mutta kolmatta paloa ei ole tullut, meidän lyöntivuoromme jatkuu vielä. 

Minkähän merkin seuraavaksi laittaisin päälle?

Teksti:
Marko Timo, rehtori
Alajärven ja Vimpelin lukiot