tiistai 21. kesäkuuta 2016

”Kirkas suunta ja ihmisten voima”


Näin otsikoi Suomen arvostetuimpiin yritysjohtajiin kuuluva Matti Alahuhta johtajille sekä johdettaville suunnatun kirjansa (Docendo, 2015) ydinviestit. Selkeä visio ja ihmisten sitouttaminen erottuvat myös koulutuspäällikkö Mia Jokisen ajatuksissa hänen kuvatessaan Kurikan, Kauhajoen ja Jurvan opetuspisteissä otettuja digiaskeleita.


Visio vaikuttaa kaikkeen


Koulutuspäällikkö Mia Jokinen on nähnyt omassa työssään, että
k
irkas tavoite, positiivinen asenne ja yhteinen tahto saada
aikaan siivittävät ihmisiä uskomattomiin suorituksiin.
  
Alahuhdan mukaan selkeä ja innostava visio määrittelee toiminta-alueen rajat. Kevätkaudella 2016 hyväksytyn strategian mukaisesti Sedu haluaa olla digiosaamisen suunnannäyttäjä.


- Tavoite on kunnianhimoinen ja edellyttää suunnanmuutosta toiminnan kaikilla osa-alueilla. Ensimmäiset askeleet kohti tavoitetta olen etsinyt omasta toiminnastani. Samalla olen etsinyt ja löytänyt työkaluja, jotka selkeyttävät omaa työtäni, Jokinen kertoo.


Kurikassa, Kauhajoella ja Jurvassa kannustetaan jakamisen kulttuuriin, ihan kaikessa. – Meillä kokouksia ja koulutuksia koskeva yhteinen materiaali jaetaan OneNote-muistikirjan kautta.

Syksyksi on tarkoitus miettiä soveltuva tapa viikkotiedotteiden jakamiseen sekä perustaa henkilökunnan WhatsApp-ryhmä äkillisistä muutoksista tiedottamiseen.


- Henkilöstö eri opetuspisteissä seuraa aktiivisesti ammatillisen koulutuksen kehittymistä ja kannustankin jakamaan kokemuksia koulutuksista ja benchmarking-retkiltä yhteisen OneNote-muistikirjan kautta.


- Vireillä olevia kehittämisajatuksia on helppo tutkia SinäOletSeMuutos-blogistani tai pilveen tallennetuista muistiinpanoista. Hyviä digikäytänteitä tullaan jakamaan opetuspisteiden yhteisissä palavereissa. Tulevista tapahtumista kerromme Facebook-sivuilla ja nostamme esiin helmihetkiä opetuspisteiden arjesta, Jokinen tiivistää hengästyttävää listaa.


- Koska vastaan sekä Kurikan, Kauhajoen että Jurvan opetuspisteistä, aion allakoida ensi lukuvuodeksi säännölliset toimistopäivät, jolloin olen tavattavissa Skype-yhteyden välityksellä. Näin saan kulutettua aikani itse työhön opetuspisteiden väillä ajelemisen sijaan. Olen myös aiempaa paremmin henkilöstön tavoitettavissa.


”Kun yrityksessä on ihmisiä, jotka katsovat asioita eri suunnista, yrityksessä on todennäköisesti vahva kyky nähdä se, mikä on olennaista.”



Jokisen on samaa mieltä Alahuhdan kanssa. Hän luottaa työntekijöiden osaamiseen ja haluun kehittää omaa ja alan opetusta.


- Jokainen opettaja rakentaa opetukseen ja opetuksen digitalisointiin oman, yksilöllisen työkalupakkinsa. Tämä näkyi mm. viime lukuvuoden henkilöstökoulutuksissa, joita on toteutettu yhteisen suunnitelman pohjalta.


Kevään aikana Kurikassa on suunniteltu KotoPro-sovelluksen käyttöönottoa, jota opiskelijat voivat hyödyntää oman osaamisensa dokumentoinnissa. - Idea syntyi benchmarkingretkellä Kirkkokadun Seduun, jossa mm. pintakäsittelyalan opettajat ja opiskelijat ovat KotoPro:n ja Instagramin aktiivikäyttäjiä. O365-ympäristön mahdollisuuksia hyödynnetään jo meilläkin. Tämä kaikki vastaa nykyaikaista käsitystä oppimisesta, Jokinen iloitsee.

Tulevana lukuvuonna opettajatiimit saavat entistä vahvemman roolin opetuspisteiden toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Teknologiaan liittyvää työskentelyä jatketaan syksyn Opetusteknologiapäivän ständitorilla, jonka antia hyödynnetään Kurikan uuden kampuksen teknologisten ratkaisujen suunnittelussa.


- Henkilökuntamme visiona on opiskelijalähtöinen ja välittävä kampus, jossa kelpaa elää ja opiskella. Teknologian tehtävä on tukea tämän tavoitteen toteutumista.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti