perjantai 14. joulukuuta 2018

VALMASSA onnistutaan mm. Flippaamalla


VALMA-koulutuksessa on kyse paljon omien polkujen ja omien vahvuuksien käytöstä. Osalla opiskelijoista digiosaaminen on vahvuus, osalle vaikea hahmottaa. Tiimissämme myös on erilaista osaamista ja HOPEA-digiosaamismerkin suorittaminen onkin ollut mielenkiintoinen matka yhdessä tehden. Osallisuuden ja käytännöntaitojen vahvistaminen –opintokokonaisuuden tekeminen Moodleen oli ponnistus jossa kaikki oppi paljon uutta. Nyt käytännön kokemukset muokkaavat alustan käyttöä mutta se on ollut hyvä työkalu yksilöllisille opintopoluille. VALMA-koulutuksen haaste ja vahvuus on että kaikki tekevät omaa juttuansa ja se pitää myös mahdollistaa sanoi lukujärjestys mitä tahansa. Innovatiivisia ihmisiä ja työkaluja siis tarvitaan.

Flippaus kuulosti heti meidän jutulta. Opiskeluun ohjaaminen on vahvuutemme ja tässä on siihen työkalu. Flippaukseen tutustuimmekin pedagogiikan edellyttämällä tavalla. Videoin ja linkein sekä ennakkotehtävällä joka purettiin koulutustiimissämme. Kokemukset kerättiin viikossa ja todettiin käteväksi antaa tuntien alussa aikaa teemoihin tutustumiseen. Varsinaisesti ennakkoon opiskelijat eivät juuri materiaaliin tutustuneet, mutta itsenäisesti teemaa alustamalla oppivat myös tärkeitä opiskeluvalmiuksia. What´sApp-sovelluksella kun ryhmälle lähtee linkit, voi myöhästyvä perehtyä aiheeseen vaikka bussissa. Tämä ennakkomateriaali antaa myös opettajalle aikaa ottaa yhteyttä opiskelijoihin jotka eivät ole paikalla. Opiskelijoiden osallistamiseen tämä on myös hyvä työkalu. Opiskelijat voivat tehdä videoita tai etsiä linkkejä eri teemoihin. Tällä voidaan aloittaa kurssi ja perehtyä alustavasti aiheeseen kuin aiheeseen. Opettaja valitsee käytettävät linkit ja materiaalit omiensa tueksi. Tärkeää olisi pyrkiä siihen että kysymyksiä heräisi ja oma motivaatio tiedon käsittelemiseen heräisi.

VALMAN HOPEA-TIIMI: Henna Mäkelä, Mira Niemi, Saija Valtasaari, Tiina Parantainen, Ulla Tiitu ja Virpi Lammassaari.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti